Minä ja internet

30 vuotta on aikamoinen rajapyykki. Yhden määritelmän mukaan internet sai alkunsa, kuten minäkin, alkuvuodesta 1983.

TCP/IP-protokollan isäksi kutsuttu Vint Cerf muisteli vajaa vuosi sitten Wiredissä hetkeä jolloin interrnet sai alkunsa, kun ARPANET siirrettiin yhä käytössä olevaan TCP/IP:hen. Samaan ajanjaksoon liittyy myös intrenetin avaaminen kaupalliseen käyttöön. On aika vaikea kuvitella, millainen internet nykyisin olisi ja olisiko sillä ollut yhtä suuri vaikutus, jos näitä kahta askelta ei olisi otettu tai jos ne olisi otettu vasta joskus paljon myöhemmin.

Rehellisyyden nimissä internetin synnyn voi ihan yhtä hyvin ajoittaa muutamaan muuhunkin ajankohtaan, joista selvin lienee Arpanetin käynnistäminen lokakuussa 1969. Mutta tämän kirjoituksen analogian kannalta leikitään nyt edes hetki, että tuo 1983 oli internetin alkuhetki.

Internet kehittyi aluksi, kuten minäkin, nopeasti ja hiljaisesti. Tai no ehkä vanhempani ja myöhemmin perhepäivähoitajat ja eräs seurakuntakerhon ohjaaja olisivat toista mieltä tuosta hiljaisuudesta, mutta kovin isoa jälkeä en maailmaan jättänyt. Eikä jättänyt internetkään.  Tai jätti, mutta se jälki ei ollut vielä näkyvissä.

1990-luvun puolivälin paikkeilla internet murtautui lopulta kaikkien tietoisuuteen ja monien, kuten myös minun, käyttöön. Touhutessani Nummelan yläasteella ja viereisessä uimahallissa internet aloitti omat, epäkypsään elämänvaiheeseen kuuluvat värikkäät kokeilunsa. Minä ja internet teimme paljon yhdessä (Kinonetti-leffasivusto never forget), mutta paljon teimme myös erikseen.

Vuosituhannen vaihtuminen oli meille molemmille käännekohta, eräänlainen point of no return. Minulla ei ehkä ollut omaa Y2K-ongelmaani, mutta vanhempieni avioeron ja täysi-ikäisyyden saavuttamisen myötä aloin vähitellen elää omaa vapaata ja riippumatonta elämääni. Internethän oli ottanut oman irtiottonsa vanhempiensa hallinnasta jo paljon aiemmin.

2000-luvun ensimäisellä vuosikymmenellä, minä ja koko muu ihmiskunta olemme opetelleet elämään kaikkialla olevan ja kaikkialla vaikuttavan internetin kanssa. Toiset ovat omaksuneet uuden teknologian nopeammin ja toiset hitaammin. Itse olen opiskelujen, työn ja yleisen teknologiakiinnostuksen vuoksi ollut vahvassa etukenossa.

Vihdoin 2010-luvulla alkaa vähitellen näyttää siltä, että nettiä käytetään kaikkialla huviin ja hyötyyn iästä riippumatta. Entistä monipuolisemmat päätelaitteet ja niiden nopeasti kehittyvät verkko-ominaisuudet syrjäyttävät nopeasti paperituotteita esimerkiksi junissa ja ravintoloissa. Internet alkaa olla vakiintunut aikuinen, kuten minäkin kiitos vaimon, koirien, vakituisen työpaikan ja asuntolainan.

Onko maailma siis valmis?

Opiskelu: Alku aina...

Opintoja on nyt takana vajaa kuukausi. Aika on ollut innostavaa mutta raskasta. Olen oppinut paljon uutta ja alkanut vähitellen hahmottamaan, kuinka paljon uutta on vielä oppimatta. Toisaalta ajankäyttöni on mullistunut totaalisesti: lähden töihin tuntia aiemmin kuin ennen ja palaan koulusta kotiin yli kolme tuntia aiempaa myöhemmin. Mutta ainakin toistaiseksi tämä vapaa ajan ja oppimisen vaihtokauppa on tuntunut kannattavalta.

Haaga-Heliassa tietojenkäsittelyn opinnot alkavat aivan alusta, mikä on itseni kaltaiselle aloittelijalle tarpeellista, mutta tarkoittaa samalla myös sitä, että ryhmämme hajoaa heti alkuunsa. Yhdet saavat monta kurssia kuitattua suoraan käytännön osaamisellaan, toiset aiemmilla opinnoillaan ja kolmannet saavat suorittavat alusta alkaen jokaisen kurssin. Itse kuulun sekä toiseen että kolmanteen ryhmään, sillä saan Haaga-Helian medianomitutkinnolla kuitattua lähinnä opintojen loppupään vapaavalintaisia opintoja. Aloitan siis alusta, mutta maali on ehkä hieman lähempänä kuin muilla samalta viivalta lähtevillä.

Alkuvaiheessa käyn kolmea kurssia: orientaatio ICT-alaan, työasemat ja tietoverkot sekä tietotekniset välineet. Näistä kolmesta ainoastaan työasemat ja tietoverkot tuntuu innostavalta ja tarpeelliselta: Linux-asennusta, Unix-komentoja, laitteisto-oppia ja niin edelleen. Onneksi kurssi on myös tämän kevään kursseista pisin ja laajin.

Orientaatiokurssi on varmasti hyvä niille, joilla on kulunut pidempi aika aiemmista opinnoista. Itse koen kurssin melko tarpeettomaksi ja erityisesti aivan liian venytetyksi. Tietotekniset välineet tarkoittavat lähinnä MS Office -ohjelmia ja varsinkin asiakirjastandardien opetteleminen tuntuu aivan yhtä turhauttavalta kuin silloin vuosia sitten. Enkä saa kurssia edes korvattu, koska tällä kertaa "mennään syvemmälle".

Toisella opintourallani Code Academyssä asiat sujuvat kevyemmin ja nopeammin. JavaScript-kurssilla mentiin heti asiaan ja vähitellen tahti on alkanut kiihtyä, minkä ansiosta aletaan päästä perusteista käytännössä hyödynnettäviin asioihin. Samalla tehtävistä on tullut hieman työläämpiä, minkä vuoksi niitä ei voi enää niin helposti suorittaa muutamassa minuutissa muiden hommien ohessa vaan niihin on oikeasti varattava hieman aikaa.

Siitä huolimatta Code Academyn opetusmetodi tuntuu hyvältä itseni kaltaiselle itsenäiselle, hieman lyhytjänteiselle oppijalle. Ei lainkaan luentoja vaan alusta alkaen harjoituksia ja tekemistä - sopivissa annoksissa. Lisäksi pistesysteemi kannustaa edistämään opintoja päivittäin. Ensimmäisen testin perusteella ainakin aloittelija saa Code Academyn foorumilta nopeasti asiantuntevaa apua.

Odotan mielenkiinnolla Haaga-Helian ohjelmointikurssia, jotta pääsen vertailemaan näitä kahta kovin erilaista metodia. Toistaiseksi kokemani Haaga-Helian pintaraapaisut Unix-komentoihin, PHP:hen ja HTML:ään eivät lupaa hyvää, sillä kyseessä on ollut mekaaninen kopioiminen paperilta ruudulle.

Kolmas opintoura, työhön soveltaminen ja työssä oppiminen, on vielä jäissä, sillä en ole vielä oppinut oikeastaan mitään, jota voisin soveltaa työssäni. Tuntuu kuitenkin siltä, ettei sellainen tilanne välttämättä ole enää kovin kaukana.

Mitä se datajournalismi oikein on?

En koe olevani datajournalisti, vaikka tiedän olevani.

Kaikki datajournalismiin liittyvä puhe (jota nykyisin riittää!) on saanut minut vieroksumaan koko käsitettä. Muutamat henkilökohtaiset valinnat ovat kuitenkin pakottaneet minut datajournalismin äärelle. Näistä tärkein on muutama viikko sitten aloittamani IT-tradenomiopinnot Haaga-Heliassa, joiden myötä datajournalismista on tullut tapa yhdistää työ ja opinnot.

Datajournalismin määritelmän ruotiminen oman oppimisprosessini alkuvaiheessa on muuten siinä mielessä kiinnostavaa, että tähän tekstiin voi palata myöhemmin tarkistamaan, onko oma käsitykseni tai yleinen käsitys datajournalismista kehittynyt johonkin suuntaan. Tosin yleinen käsitys tuntuu tällä hetkellä puuttuvan, sillä termiä käytetään monella tavalla ristiin.

Datajournalismista on puhuttu viime vuosina kummallisen paljon ottaen huomioon, että kyseessä ei varsinaisesti ole mikään uusi asia. Esimerkiksi Wikipediassa datajournalismi jaetaan kuuteen eri osa-alueeseen, jotka ovat kaikki jo pitkään käytössä olleita tekniikoita. Ehkä oma oppiminen on hyvä aloittaa näiden käsitteiden pohtimisella.

Data-driven journalism on datajournalismin kovinta ydintä. Toisin kuin jotkut tuntuvat käsittävän tällaista journalismia voi julkaista myös paperilla ja jopa ilman grafiikkaa. Data-vetoisessa journalismissa on kyse tietokoneen käyttämisestä suurten (tai pienempienkin) datamassojen käsittelemiseen tai ymmärrettäväksi tekemiseen. Tähän ei välttämättä tarvita ohjelmointitaitoja vaan tavallisella taulukkolaskentaohjelmalla pääsee jo pitkälle. Lopputuloksen kuvaamisen riittävät pelkät kirjaimet, vaikka grafiikka on usein havainnollisempaa. Tällaista datajournalismia on ollut lehtien sivuilla vähintään niin kauan kuin tietokoneet ovat olleet laajalti käytettävissä.

Infographics ja Data visualization ovat läheistä sukua toisilleen. Infografiikka käsittää esimerkiksi kartat ja perinteiset graafit, kuten piirakka- ja pylväsdiagrammin. Jälleen kerran tavallinen taulukkolaskentaohjelmisto riittää pitkälle. Tähän kategoriaan kuuluvat myös Vihreän Langan Graafinen maailmanselitys -palstan tuotokset (esimerkiksi Itämeren lohista). Datavisualisoinneissa mennään askeleen verran pidemmälle ja kuvataan niin monimutkaisia datamassoja, että niiden kuvaamiseen tarvitaan kehittyneempiä ohjelmistoja ja enemmän asiantuntemusta. Lopputulokset ovat usein visuaalisesti näyttäviä, mutta vain harvoin oikeasti valaisevia (esimerkki jälleen Vihreästä Langasta).

Kaikki tähän mennessä esitelty datajournalismi soveltuu aivan yhtä hyvin paperilla kuin verkossa julkaistavaksi. Seuraavaksi siirrytään 2000-luvulle ja katsotaan, millaisia uusia mahdollisuuksia verkkojulkaiseminen on tuonut.

Interactive visualization on kehittyneempi versio kahdesta edellisestä. Visualisointiin voi lisätä interaktiivisia elementtejä, joiden avulla voi esimerkiksi nostaa tarkasteltavaksi jonkun osan kokonaisuudesta tai saada lisätietoja. Alkeellinen esimerkki tästä voisi olla Helsingin Sanomien käyttämät aikajanat ja kehittyneempi esimerkiksi Jens Finnäsin esitys Suomen suurituloisimmista tai IEA:n tuore energiaraportti Pohjoismaista.

Serious games lisää interaktiiviseen visualisointiin pelillisiä elementtejä. Toisaalta pelillistä datajournalismia voi toteuttaa myös tekstipohjaisesti. Tai jopa paperilla kuten Vihreän Langan Nälkäpörssi-lautapelissä. Tai oikeastaan Nälkäpörssissä ei ole varsinaisesti dataa taustalla, mutta vastaavan lautapelin kehittyneemmässä versiossa voisi hyödyntää esimerkiksi FAO:n ylläpitämää indeksiä ruuan hinnasta.

Database journalism on tietomassojen saattamista yleisölle sellaisenaan tai jonkun työkalun kautta. Esimerkkejä tällaisesta sovelluksista ovat esimerkiksi verotietoja esittelevät sovellukset tai vaikkapa 2000-luvulla valtavan suosion saavuttaneet vaalikoneet.

Mitä sitten vastata otsikon kysymykseen? Onko datajournalismi vain hieno nimi sille tiedonhankinnalle ja -käsittelylle, jota toimittajat ovat aina tehneet? Muun muassa sitä on tässä blogissa tarkoitus selvittää.